Kauneus on katsojan silmässä?

Kauneudesta puhutaan tänä päivänä niin paljon, että ajattelimme itsekin ottaa asiaan lyhyesti kantaa tämän blogipostin merkeissä.

Asiahan on usein niin, että me ihmiset teemme toisten ihmisten “kauneudesta” päätöksiä ja tuomioita ihan sekunnin kymmenesosien tarkkuudella. Mielenkiintoisin pointti on siinä, että useimmiten olemme myös oikeassa melkoisella tarkkuudella. Eikö niin? Miksi ylipäänsä arvioimme toisten kauneutta? Syy on varmasti siinä, että mietimme toista ihmistä joko parittelukumppanina tai sitten jonkunlaisena vastuksena omalle kyvyllemme löytää kumppani itsellemme. Siitähän siinä on lopulta kyse.

Mitä keinoja sitten ihan tavallisella ihmisellä voisi olla “parantaa” kauneuttaan?

Sisäisestä kauneudesta puhuminen voi joillekin kuulostaa hiukan lässynlää-puheelta, mutta totuus on kuitenkin se, että sisäisesti hyvinvoiva ihminen useimmiten näyttää hyvältä myös ulkoisesti. Esimerkiksi naisten tapauksessa tämä usein tarkoittaa ihan vain sitä, että henkilöllä on hyvä olo itsestään (näyttipä sitten ulkoisesti miltä tahansa), ja niin että tämä manifestoituu sitten esimerkiksi hymyilynä.

Hymy on tunnetusti yksi parhaimpia keinoja houkutella muita hymyileviä ja hyvinvoivia yksilöitä luokseen, sen vuoksi siihen kannattaa panostaa. Ja jos ei ollenkaan hymyilytä, kannattaa siitä huolimatta hymyillä, ja pian kasvolihasten asento aikaansaa hyviä tuntemuksia.

Tietysti on olemassa myös keinotekoisia menetelmiä kauneuden lisäämiseen. Esimerkiksi naisten kohdalla juuri kasvojen kauneus on yleensä kaikken mielenkiintoisin osa. Emme voi sanoa, että suosittelisimme esimerkiksi kasvojenkohotusta ensisijaisena hoitomuotona, mutta joillekin se voi tuoda toivotun avun ongelmiin. Ennen leikkausta kannattaa lueskella muiden kasvojenkohotus kokemuksia, sillä sillä tavalla oikean suorittajan toimenpiteelle löytää paremmin. Kun etsii kasvojenkohotus kokemuksia netistä, on hyvä etsiskellä esimerkiksi videomuotoisia kokemuksia, sillä silloin yleensä näkee tuloksen livenä jo videolla, mikä voi auttaa arvioimaan tilannetta paremmin omalla kohdalla.

Asiasta kiinnostuneille perehtymistä voi jatkaa esimerkiksi täällä: Lisää tietoa kasvojenkohotuksesta

Seksivälineiden osuus terveessä elämässä

Tohtori.fissä oli mielenkiintoinen artikkeli seksivälineistä, ja erityisesti oikeanlaisen välineen hankkimisesta juuri itselle.

Artikkelin mukaan mielessä pidettäviä ominaisuksia ovat muun muassa pintamateriaali, koko ja halkaisija sekä moottorin teho.

Artikkelissahan siis viitattiin enimmäkseen naisten hankkimiin hieromasauvoihin.  Toki nuo kohdat pätevät varmasti myös muihin seksileluihin kuin vain hieromasauvoihin. Ja voisi ajatella, että ainakin jotkin noista ohjeista ovat hyödynnettävissä myös miesten seksilelujen hankkimiseen.

Artikkelissa puhuttiin myös hinnasta sekä siitä, että onko välinettä hankkimassa yksin vain kumppanin kanssa.

Hyviä ajatuksia, sillä esimerkiksi parisuhteessa elävän ihmisen ei välttämättä ole hyväksi tai edes tarvis käyttää monia satoja euroja seksilelujen hankkimiseen.

Tietysti seksilelujen käyttämisessä ei ole mitään häpeiltävää. Varmasti lähestulkoon jokainen on jossain elämänsä vaiheessa hyödyntänyt seksileluja jossain muodossa. Myös miehille on nykyään olemassa monenlaisia leluja aina nukeista tekovaginoihin. Näitä onkin ehkä hyvä ainakin oman seksuaalisuuden vielä kehittyessä testailla, jotta tietää paremmin mistä on kyse myös näiden lelujen kohdalla.

Seksilelujen käyttäminen voi toimia myös hyvänä valmennuksena varsinaiseen aktiin ryhtymisen opettelemisena. Eli seksilelujen käytöllä voi opetella esimerkiksi pidättämään siemensyöksyä, tai naisen tapauksessa leluja voi hyödyntää esimerkiksi g-pisteen löytämisessä.

Lelujen lisäksi markkinoilla on tarjolla myös paljon erilaisia hieman miedompia hankintoja, kuten erilaisia hierontaöljyjä ja seksipelejä. Erityisesti pidempään parisuhteessa olleille pariskunnille erilaiset seksipelit voivat tuoda suhteeseen kauan kaivattua vaihtelua ilman että sitä pitää hakea toisen kumppanin kanssa suhteen ulkopuolelta.

Seksuaalisuus on asia, joka useimpien aikuisten tapauksessa kehittyy pitkään, joillain jopa koko elämän ajan. Seksuaalisuus kokee muutoksia elämän kulkiessa eteenpäin, eikä samat asiat enää ehkä miellytäkään samalla tavalla kuin nuorempana. Myös tämä on täysin normaalia, eikä ihmisessä ole mitään vikaa ellei häntä halutakaan samanlaiset asiat enää vanhemmalla iällä kuin nuorempana ollessaan.

Tärkeimpiä oppitunteja oman seksuaalisuutensa tuntemiseen lieneekin se, että opettelee kuuntelemaan itseään ja omaa kehoaan niin, että pystyy elämään mahdollisimman täyttä elämää myös seksuaalisuuden puolella.

Mekin kannustamme ihmisiä kokeilemaan reilusti erilaisia asentoja, leluja ja muita aiheeseen liittyviä asioita aina tarpeen niin vaatiessa. On hyvä testata erilaisia ja uusia asioita, sillä vain niin on mahdollista löytää uusia, itselle paremmin toimivia juttuja.

Ajankohtaisia asioita lääkehuollon saralta